maanantai 15. heinäkuuta 2013

Lomaa ennen-Lomalla-Loman jälkeen (arvontatulokset)

Edit. Sovituskuva lisätty.



Juuri ennen lomaa iski idea ja kaapista löytyi yksinäinen musta joustofroteepalanen, josta olin jo ajatellut, ettei se lastenvaatteeksi pääse. Siinä kun näkyy hiukset ja eläinten karvat niin ikävästi. Ajattelin lähinnä housuja siinä vaiheessa.
Mutta kesähameessa se ei niin olekaan ongelma! Joten pikasurautin mekon rimpsuineen ja olkaimineen mukaan matkaan.


Lomalla ei ommeltu mitään, mutta automatkoilla pitää aina neuloa. Tälläiset syntyi ja näistä tuli pitkästä aikaa se neulomis flo. Niin hyvin sujui ja sain jopa samanlaiset aikaan, vaikka lanka on Novitan väriävaihtavaa

Lanka oli 4-vuotiaan itse valitsema ja tumput oli toiveena. Itse teki mieli huovuttaa tuohon päälle vielä puput, mutta en saanut tytöltä lupaa enkä viitsi uhmata, etteivät lapaset jää käyttämättä.


Lankaa vielä jäi ja aloitin omasta päästä resoripipoa tekemään, jospa siihen sitten pupukin pääsisi. Saa nähdä.


Loman jälkeen eli nyt - aika arpoa kahden kesäarvonnan palkinnot osallistujien kesken.
Arvonta 1
Arvonta 2

Ensimmäinen kesäarvonta, jossa kyselin, mistä lapset on onnellisia äidin ompelemana. Voittajaksi arvoin Johannan.
JohannaL kirjoitti...
Meillä tytöt on onnellisia kaikista vaatteista mitä ompelen.
Hänelle lähtee eläinkangasta.

Toisessa kesäarvonta. Voittajaksi pääsi Sandra.

Sandra kirjoitti...
Mukana arvonnassa! =)
ja hänelle lähtee lätsä.

Onnea Voittajat! Ottakaa yhteyttä ja laitan postia tulemaan =). info@seliashop.fi

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut voittajille!
- Susanna maalta -

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...