tiistai 20. joulukuuta 2011

Pomp de luxiin sopivaa


Minäkin, niin kuin moni muukin, tilasin Pom de luxin alesta kaikenlaista ihanaa. Nämä farkkuhaalarit on siis sieltä ja valitettavasti niihin "kuuluva" pussipaita oli meidän koossa loppu ja kun haalarit tulivat niin totesin, että tuo malli nyt vaatii juuri sen pussihihaisen paidan eikä mitään perus trikoota.
Kaava tälläiseen löytyy SK 2/10.


Näihin paitoihin sopii parhaiten myös ne kaapin ohkasimmat trikoot ja koska niitä on kertynyt niin tein samantien kaksi paitaa kevääksi. Farkkuhaalaritkin on vielä reilut, joten käyttöön otetaan nekin varmaan vasta keväällä. Kankaat on tulleet joskus myllymuksujen yllätys trikoopaketista, luulen.



Tässä mallinuken päällä ja tytön päälle ei olla vielä sovitettukaan, kun pakkasin paidat jo piiloon lämpimämpiä ilmoja odottelemaan. Aika lyhyt kaava, mutta lappuhaalareiden alla se on hyväkin.



Sattuipa kerrankin kaava, jossa on meidän joka tytölle kokoja. Esikoisen paidan trikoo on ostettu joskus EK:sta pakko saada-ostoksena, mutta kaappiin se sitten jäi, kun oli niin ohutta. Tähän malliin se sopii!



Hän on paitaansa jo pitänytkin, vaikka kuulin eteisessä kaverin kyselevän: "Miksi sulla on noin ohut paita...?"



Toppahaalari sieltä Pompilta tuli myös tilattua ja ajattelin, että saan tehdä uuden pipon ja kaulaliinan, mut ei ;). Nämä puuterivaaleanpunaiset on juuri hyvät tuon kanssa.


3 kommenttia:

Erja kirjoitti...

Nätit paidat! Ja edelliset sydäntunikat on kanssa kivat.

PaaPii kirjoitti...

Kivoja paitoja!

Minäkin kliksuttelin ison paketin Pompilta. Sitä vielä odottelen.. Sama haalari on meillekin tilattu, toivottavasti saadaan.

Tuliko paketti muuten perille asti tuotuna vai pitikö se hakea postista?

Riikka kirjoitti...

Paapii: Tuli ovelle =), onneksi olin kotona! Muuten kai vievät postiin ja sitten saa vasta seuraavana päivänä hakea. Meillä kun yksiä toppahousuja todella tarvittiin ja odotettiin! Tuo haalari on minusta ihan huippuhyvä. Jotkin sisävaatteet ei laadultaan niin huippuja mut ihan perus...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...